En nyt ymmärrä, miten edelliset kommentit liittyvät millään tavalla Dolls- ryhmään, mutta kommentoin noin yleiseltä kannalta asiaa, kun satun tuntemaan useitakin "eroottisia tanssijoita."
On naurettavaa, että ihmiset yleinsäkin katsovat asiakseen kommentoida asioita, joista eivät varsinaisesti tiedä yhtään mitään.
On vain oletusarvoja, ja luuloja, sekä tiettyjä asenteita, kuten "eroottisten tanssijoiden" ammatin apäarvostettavuus.
No se on niin ainoastaan Suomessa.
Jos katsotaan alaa ulkomailla, niin tilanne on toinen.
Japanissa kuuluu jo ikivanhaan kulttuuriin ns. Geishat. He eivät ole prostituoituja, vaan kauniita nuoria naisia, jotka ovat hyvin ymmärtäneet oman voimavaransa naisina ja käyttävät sitä hyväkseen. Perinteisesti kulttuurissamme naiset ovat heti niskakarvat pystyssä, jos kyse on "eroottisesta tanssista."
Ajatellaan automaattisesti, että miehet käyttävät naisia hyväkseen.
Alaa kauan seuranneena voisin väittää juuri päinvastaista. Naiset käyttävät siinä erittäin taidokkaasti hyväkseen miehiä. He osaavat parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää nuoruutta ja kauneutta, eivät ainoastaan narsistisessa mielessä (kuten usein kauneuskisoissa..) vaan myös taloudellisesti. Eli toteuttavat itseään, ja tienaavat samalla.
Esim. Lontoossa eroot.tanssista on tullut jo ns. muoti-ala. Niin hullulta kuin se voi kuulostaakin tämän foorumin lukijoista, niin monet opettajat, lääkärit jne. "kunniallisista ammateista" ovat joko lopettaneet työnsä tai keskeyttäneet sen työskennelläkseen eroottisina tanssijoina.
Oli ala arvostettavaa tai ei, heitä nyt ei voisi pätkääkään kiinnostaa. Klubeihin on kova tunku, ja vain parhaat valitaan.
Tässä maassa kukoistaa samanlainen kaksinaismoralismi, ellei pahempikin, kuin Jenkeissä.
Missikisoissa on luvallista olla bikineissä kaiken kansan nähtävänä (jopa 5.miljoonan ihmisen TV:ssä) ilman palkkaa, tai muotinäytöksissä paljastavissa vaatteissa, mutta jos onkin Iltalehden Iltatyttönä, tai jopa "eroottisena tanssijana" se onkin täysin moraalitonta ja naista halventavaa.
Hei haloo, herätkää nyt....
Jos ajatellaan ministeri Tanja Karpelaa, niin nyt hän on kulttuuriministerinä jakkupuku päällä niin herran enkeli, joka selvittää kansan moraalista yhtä sun toista ja halveksuu pornoa yms....
Ajatellaanpa Karpelaa vielä muutama vuosi sitten. Hän esiintyi Mark El-Zeinin kanssa erittäin rohkeassa eroottisessa kalenterissa hyvin paljastavissa vaatteissa. Samoin muutkin rohkeat alusvaatekuvaukset yms..
Missä siis menee raja.....?
Missi saa esiintyä alusvaatteissa, mutta eroottisia tanssiryhmiä halveksutaan.
Eikö jo maalaisjärkikin sano, että tässä on ristiriita??
Muutenkin miksi ihmeessä ihmiset ottavat huolehdittavakseen asioita, joista he voisivat olla ihan hiljaakin?
Käsittääkseni emme ole sosialistinen valtio (ainakin toivon mukaan....) joten annetaan kaikkien kukkien kukkia, ja jokaisen tehdä sitä, minkä itse kokee itselleen mieluisaksi ja jossa työssä viihtyy.
Yli-arvostettu Karita Tuomola tai Janina Frostell poseeraavat lappubikineissä Iltalehden kannessa, joka ei jätä mitään arvailujen varaan. 5-miljoonaa ihmistä näkevät heidät.
Jos muutama tyttö esiintyy rohkeasti tanssiryhmässä, heistä kohisee koko Suomi!!
Eroottinen ala on ihan tavallinen boheemi ala siinä missä mikä tahansa muukin taiteellinen ala, kuten laulajat, näyttelijät yms.
Ja jos kyseisestä alasta ei pidä, ei tarvitse käydä alan paikoissa!
Joten kukaan ei kärsi!! Miksi ihmeessä pitäisi siis säätää lakeja ja sääntöjä kuinka elää elämää, jos se ei häiritse kenenkään muun ihmisen elämää!!
Henna ja mummeli voivat keskittyä rauhassa missien arvosteluun, ja kaikki voivat hyvin:)
Mutta se, mitä valintoja jokainen tekee omassa henkilökohtaisessa elämässään on jokaisen oma valinta, ja on kypsymätöntä ja naiivia lähteä arvostelemaan asioita, joista ei ole sen tarkempaa tietoa.
Muuten älykkyyden kanssa koulutus yms. asiat eivät ole millään tavalla tekemisissä.
Tunnen erittäin monta akateemisesti koulutettua ihmistä, joilla ei ole minkäänlaista "elämän viisautta ja tunne-älyä", sekä monia kouluttamattomia ihmisiä, jotka ovat erittäin empaattisia ja maalaisjärjen omaavia ihmisiä.
Ihmiset aivopestään tässä maassa siihen, että ei ole muuta mahdollisuutta, kuin hankkia kunnon korkeakoulutus.
Jos yritetään tehdä jotain muuta, niin heidät lytätään alimpaan maan rakoon. Esim. yksityisyrittäjyyttä poljetaan koko ajan. Mikä tämä arvonlisäverokin oli...???
Misseille suodaan enemmän "mokia", kun he kerran ovat missejä. Heillä voi olla ainoastaan "tradenomin" yms. koulutus tai yleisesti ottaen ei koulutusta ollenkaan, ovathan he sentään missejä!!
Mutta annas olla, jos joku muu kuin virallinen missi yrittää tehdä jotain "putkielämästä" poikkeavaa.
Kateelliset hyeenat hyökkäävät kimppuun.
En väitä olevani täysin oikeassa. Spekuloin ainoastaan asioita. Kyseenalaistan mustavalkoista ajattelutapaa. Yritän antaa ajattelemisen aihetta.