Itse muistan nähneeni Brittanyn ensimmäisen kerran elokuvassa Vuosi nuoruudestani. Ajattelin, että kuka tuo tyttö on, mielettömän lahjakas. Olin varmaan nähnyt Cluelessin jo aiemmin, tai ainakin osittain sivusilmällä, mutten muista elokuvaa saati Brittanya siinä. Toinen elokuva, josta muistan hänet, on Älä sano sanaakaan. Tässä taas todella hieno roolityö. Just Married -leffa oli myös ihan hyvä, mutta paljon kevyempi, hauska komedia. 8 Mile on jäänyt kokonaan katsomatta, tai sitten en vain yhtään muista. Odottaa vuoroaan tuossa DVD-hyllyssä

Joulukuun alussa sai ensi-iltansa Brittanyn tähdittämä Deadline -elokuva. Brittanyn kuoleman jälkeen elokuvan oheiset mainosjulisteet on määrätty poistettaviksi kaikkialta Yhdysvalloista, yhteensä noin 18 000 julistetta, koska Brittanyn on kerrottu kuolleen kotinsa kylpyhuoneessa ja mainosjulistetta on siten pidetty epäsopivana.
