Vähempikin VS-näytösten kopiointi olisi ehkä riittänyt. Ihan kiva ja "erilainen" kisa tietysti muihin missikinkereihin verrattuna, mutta kyllä tuollainen noin selkeä ideoitten nyysiminen on vähän tönkköä. Eikö mitään omaa ideaa löytynyt?
Toisaalta voisi miettiä että onko missikisailussa (jos nyt puhutaan tämmöisistä pienemmistä kuvioista) enää paljoa mitään mitä ei jo olisi nähty?

Ja jos siellä paikan päällä oikein käsitin niin tämä prokkis oli polkaistu pystyyn muutamassa viikossa? Kyseessähän olisi voinut olla kyseisiltä lähtökohdilta ajatellen täysi fiasko ja naurettavaa pelleilyä, nyt siinä kuitenkin onnistuttiin ihan mukavasti. Ja sanonta kuuluu jotakuinkin, "jos kopioit, kopioi parhaalta" tai miten se menikään..?

No vaikea sanoa että onko VS "paras" tai mitään sellaista, eipä kuitenkaan hassumpi juttu ottaa sieltä vaikutteita, huonompaakin voisi apinoida.
Toki tässä auttoi se että nämä kutsutut kisaajat olivat kaikki kuitenkin kohtuullisen kokeneita lavalla tai muuten esiintymiseltään, mitään pystymetsän kaunista ja kokematonta tyttöä ei oltu valittu mukaan. Enemmän tai vähemmän näyttävä lavakävely onnistui siis kaikilta ja se olikin edellytys siihen että tuollainen vauhdikas VS -tyyppinen alusasukierros näytti hyvältä. Jos joukossa olisi ollut esiintymisen suhteen täysin kokemattomia tyttöjä niin hommahan olisi näyttänyt ihan farssilta. Siksi vaikkapa MS -kisoissa tämän tyyppinen juttu voisi kääntyä juurikin huumorin puolelle, koska siellä on yleensä aina ollut mukana niitäkin noilla esiintyminen on aika lailla hakusessa siinä vaiheessa.
Ensi vuonnahan (jos kisa siis järkätään, toivottavasti) tämänkin kisan finalistien valinnat tehdään kait perinteisempään tyyliin? Itse mietin että onko tuo muutos parempaan vai pitäisikö mennä tällä pohjalla, nytkin oli mainio porukka saatu kokoon pienessä ajassa.
- Hans