Ei herranen aika.. YLE TV1:n Voimalassa käsiteltiin äsken Mikkosten maailmaa, ja juontaja ja kirjailija Jarkko Tontti tuntuvat ottavan kyseisen ohjelman ja sen päähenkilöt hiukan liian tosissaan

Tontti todistaa minulle, ettei akateeminen pätevyys kerro yhtään mitään ihmisen todellisesta sivistyksestä, sydämmen nimittäin.
Mikkosilla on mielipiteitä asioista kuin asioista niin kuin suurimmalla osalla meistä. He uskaltavat sanoa ne myös ääneen, vaikka valtakunnallisessa TV-ohjelmassa huolimatta siitä, edustavatko näkemykset näennäisesti yleistä mielipidettä. Esittävät asiansa omalla, provosoivalla tavallaan, jotta asia saisi ansaitsemansa huomion ja keskustelua ja ajatustenvaihtoa syntyisi. Se siitä

Ja järkyttävää oli myös se, ettei Jarkko Tontti tunnu tajuavan, että myös hän itse puhui Nina Mikkosen päälle, minkä lisäksi hän pyöritteli silmiään ja naureskeli kuin korostaakseen ylemmyydentuntoaan. Ja se juontaja! Eikö hän ollut tehnyt kunnollista taustatyötä, vai tahalteenko hän esitteli näitä Nina Mikkosen ajatuksia täysin virheellisessä valossa. Mikkosen natsi-vertaus liittyi vain ja ainoastaan siihen ajatusmalliin, jonka mukaan kaikki lapset pitäisi laittaa pakolliseen päivähoitoon mahdollisimman aikaisin.