Tässä tällainen "pikku" raportti matkamessujen Miss Suomi -osakilpailusta. älköön kukaan taaskaan loukkaantuko, sillä arvosteltavaksihan missit kisatessaan asettuvat.
Tavallisten tyttöjen järjestettyä show`ta
Matkamessujen Miss Suomi –osakilpailu oli sunnuntaina kauden viimeinen. Kauden viimeisenä se esitteli yllättävän määrän tyystin tuntemattomia missikandidaatteja, joille oli yhteistä missiksi harvinaisen korkea ikä ja yli minimipituusrajan kivasti menevä pituus. Kauden viimeisenä siinä oli myös hitusen keräilyerän makua ja välillä tuntui, että kilpailun kauneimmat tytöt istuivat katsomon puolella.
Miss Suomi –osakilpailut ovat uuvuttavan samanlaisia. Koreografiat ovat kisa kisan jälkeen yhtä huiskimista ja kummallisia pysähtyneitä muodostelmia, joista tulee mieleen ilmaisutaidontuntien still-kuvat. Ihan kivaa, mutta ei se aina riitä. Tällä kertaa suurin osa ehdokkaista hallitsi roolinsa hyvin, ja nähtiinpä lavalla muutama ihan oikeastikin osaava lavaliikkuja.
Numerolla yksi kilpaili helsinkiläinen Kati Dorsen. 22-vuotiaasta ja 172-senttisestä Katista ei ole lie kukaan koskaan kuullutkaan mitään, mutta tuntemattomuudestaan huolimatta hän itsevarmana veti kilpailun läpi ja klaarasi selkeästi harjoitellut kuviot. Kampausta kannattaisi ehkä miettiä uudemman kerran ja meikkauksessakin olisi parantamista. Ihan sievä ja kiva tyttö, mutta ah niin tavallinen. Jos ykkönen oli tavallinen, niin sitä ei suinkaan ollut numero kaksi, porvoolainen Hanna Ek. Ek oli selkeästi kilpailun kaunein tyttö. Vaalean kaunottaren kasvot olivat säännölliset eikä mikään erityispiirre häirinnyt harjaantuneemmankaan katsojan silmää. Hanna oli varmasti yhtä tuntematon kuin Kati Dorsenkin, mutta Hannasta kuullaan vielä aivan varmasti. Esiintymiseen kaipaisi lisää luontevuutta ja kykyä tunkea vielä selvemmin esille missirivistöstä.
Jos Hanna Ek jäi tasaiseen rivistöön, niin sitä ei tehnyt hänen porvoolainen kilpakumppaninsa, numerolla 3 kilpaillut Mia Söderström. Söderström oli kilpailun todellinen esiintyjä. Ilmeitä ja eleitä riitti välillä hiukan ylikin eikä hymy sammunut kasvoilta edes käännösten aikana. Teknisesti valmis vaaleaverikkö tarvitsisi ehkä pienen rauhoittavan pillerin seuraavaa kertaa varten tai sitten edes säällisesti samalle tasolle yltäviä kilpakumppaneita, jolloin osaaminen ei näyttäisi yliyrittämiseltä. Numero neljä ei sitten halunnutkaan yliyrittää. Takavuosien Pauliina Tourusta hämmästyttävästi muistuttava vantaalainen Julia Tarnanen oli ehdottomasti kisan kauneimpia, mutta vielä niin epävarma ja hymytön, ettei palkintosijoja oikein voinut ajatella. Tummasta kaunottaresta voi hyvinkin tulla Miss Suomi, mutta oikea hetki koittaa vuoden parin päästä.
Numerolla viisi kilpaili lappeenrantalainen Donna-Maria Kela. 23-vuotias olikin sitten sellainen donna, ettei oikein tiedä mistä aloittaisi. Otteet muistuttivat enemmän reipasta rekkakuskia kuin missiä ja löytyipä keholta useampikin tatuointi. Ensi kerralla enemmän hymyä peliin ja sulavuutta muuallekin kuin vartalon ulottuvuuksiin. Jos Donnalta löytyi otetta, niin täysin otetta vailla oli numero kuusi, Paula Tynninen Helsingistä. Tynninen oli toistaiseksi aivan väärässä paikassa kilpailemassa. Kasvot olivat sievät ja vartalo kiinteä, mutta olemus oli kuin uitetun koiran eikä hymyä irronnut oikein millään. Epävarmuutta korosti vielä lisäksi se, että Tynnisen perässä oman suorituksensa suoritti Tiina Laineen upea pikkusisar Susanna Laine, joka oli kaikin puolin täydellinen aikuinen nainen. Susanna Laine oli luonnossa selkeästi kuviaan kauniimpi, täydellinen missityyppi jolla on riittävästi pituutta, hyvät sääret ja upeat, sirot kasvot. Kroppa voisi olla toki sirompi monestakin kohtaa, mutta Laine tiesi, miten sellaisen kropan kanssa pelataan. Staattisen itsevarmana Laine käveli kisan läpi kohti oletettua voittoa. En tule yllättymään, jos Miss Suomi 2005 –kisan tuomaristo valitsee Susannan Suomen kauneimmaksi. Hänellä on Anna Aallon kokemus ja itsevarmuus huomattavasti tuoreemmassa ja raikkaammassa paketissa. Harvoin laine lyö aallon, mutta veikkaanpa että tällä kertaa näin taitaa käydä.
Mutta osakilpailuun. Toiseksi viimeinen kilpailija, helsinkiläinen Johanna Rinne oli raikastettu versio Elena Lukkarisesta. Ihan kiva, mutta se jokin jäi vielä puuttumaan. Rinne on jo 24-vuotias, eli aikaa vaan ei ole enää kovin paljoa hankkia sitä jotain. Viimeisenä kilpaili kisan ruskettunein ja timmein tyttö, helsinkiläinen Minttu Rajala. Rajalalla oli kivat sääret ja asiallinen pituus, mutta hiusten revitty kampausmalli ei ihan kuulu missikisoihin. Hymyilläkin voisi ensi kerralla enemmän.
Kun kierrokset oli käyty ei luullut voittajan valinnan oleva mitenkään epäselvää. Kilpailu oli aika historiallinen: en ole koskaan nähnyt Miss Suomi –osakilpailussa niin pulleaa tyttöä kuin tällä kertaa enkä yhtä selluliittisia koipia kuin eräällä misseistä oli. Kun voittajia kuulutettiin joukosta lavalle, kävi yleisössä kuhinaa. Maallikot eivät ehkä oivaltaneet, että osakilpailun jo voittanutta ei ilmeisesti kruunata uudelleen osakilpailun voittajaksi eikä sitten edes perintöprinsessaksi. Se on ainoa selitys sille, miksi Paula Tynninen sijoittui kolmanneksi, miksi Mia Söderström toiseksi (tämä oli kyllä ihan perusteltukin valinta) ja miksi osakilpailun voitti sen nestori Johanna
