Christina on kyllä todella kaunis ja vaikuttava näyttelijätär. Näin Christinan ensimmäisen kerran elokuvassa Mermaids (Äitini on merenneito), jossa on mukana myös Cher, mutta kunnolla kiinnitin huomiota vasta The Man Who Cried (Mies joka itki) -elokuvan myötä. Ollut toki monessa muussakin mukana, suosittelen oikeastaan kaikkia hänen elokuviaan. Hienoa myös huomata, että Christina on ottanut uransa ohessa osaa tärkeisiin projekteihin esimerkiksi ryhtyessään RAINN -järjestön kasvoksi. Kyseessä on Yhdysvaltain suurin seksuaalisen väkivallan vastainen järjestö
http://www.rainn.org/