OHO.....!!
Tosi vaativia tämän vuoden perikset-tai ainakin tämä eka prinsessa. Kyllä se on aivan varmasti kiinni itsestä kuinka keikkaa pukkaa

. Ei kukaan voi buukata keikkaa, jos tytsyllä itsellään ei ole intressiä hoitaa hommia. Ja mitä valmistautumiseen kisoihin tulee, niin ainahan eka peris on osallistunut miss intercontinental-kilpailuun- että hieman valmistautumista ois voinu kuitenki järjestää.

. Eipä monellakaan miss Suomella ole ollut kuin kuukausi tai pari kerätä sponssit ym. ja vielä kaiken vasta valitun miss Suomen hässkän keskellä. Se on kuitenkin ihan muuta kuin periksillä - luulisin. Sadulla olikin tänä vuonna "pitkä" aika valmisautua, kun kisa oli "vasta" kesäkuussa. Olen kyllä kaiken kaikkiaan sitä mieltä että Suomen systeemissä lähettää valittuja missejä kansainvälisiin kisoihin olisi parantamisen varaa, MUTTA syyttely että VAIN MINULLA on vähän aikaa, vaikuttaa kyllä hyvin itsekkäältä. Toisaalta hyvä kun ei lähde, kun on noin negatiivinen asenne. EI EDES YRITYSTÄ!!