Tietenkin kaikessa toiminnassa joku hyötyy. Mieluummin kuitenkin ne, jotka tekevät asioita kuin ne, jotka eivät tee vaan odottavat hyötyä vastikkeetta tai alle todellisten kustannusten. Onhan se tietenkin joillekin kamalaa, kun laiskottelusta tai helposta työstä ei tienaa tarpeeksi. Kapitalismi on kuitenkin paljon parempaa kuin tuhososialismi, jota Suomessa harjoitetaan. 
Mutta onko oikein hyötyä toisen ahdingosta? Maailmaa pyörittävä kolmikko WTO, Maailman pankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto on hienoudessaan luonut systeemin, joka on repinyt kaiken hyödyn kriiseistä, onnettomuuksista ja köyhyydestä. Se on pakottanut köyhiä maita noudattamaan politiikkaa, joka hyödyttää isoja firmoja ja viime kädessä koko läntistä pallon puoliskoa.
Kaikenlisäksi toiminta on ollut ajoittain käsittämättömän kaksinaismoralistista - muka samat säännöt, mutta rikkaat maat voivat silti vähän oikoa.
Esimerkki: Lääkepatentit.
WTO:n sääntöjen mukaan maat voivat kansallisen hätätilan vallitessa rikkoa lääkepatentteja. Kun Etelä-Afrikka tai Brasilia yritti tuoda maahan halpoja AIDS-lääkkeitä pahimman epidemian aikaan, haastoivat suuret lääkeyhtiöt sen oikeuteen. Tai Brasilian tapauksessa jouduttiin WTO:n tuomioistuimeen.
Viesti sairaille ihmisille oli siis: "Joo, te ootte kuolemansairaita, mutta kato ei pysty auttaa kun on nää patentit ja sit me ei saada voittoa niin paljon..."
Kuitenkin kun 9/11 jälkeen, kun Kanadassa kohistiin pernaruttokirjeistä tilasi maa miljoonia halpalääketabletteja...ilman sanktioita. Lisäyksenä vielä, ettei maassa ole edellenkään tavattu ainoatakaan pernaruttotapausta.
Samnalaisia double standardeja on myös ympäristön suhteen: Köyhissä maissa voidaan kyllä hakata metsää ja tehdä kaivauksia vaikka uhanalaisessa maastossa, mutta ei länkkärialueilla.
Globaalissa kapitalismissa on hyvin pitkälti kyse riistosta... kuin oltaisiin palattu siirtomaa-aikaan.
