Bulgarian Sunny Beach on turvallinen lomakohde, ei siellä vaikeuksiin joudu jos ei vaikeuksia hae. Noista kuolemista tunnutaan tekevän niin dramaattisia, no eivätpä ole ensimmäisiä, jotka kuolevat alkoholimyrkytyksiin. Raiskauksia tapahtuu kaikissa etelän lomakohteissa, mutta niiden uhrit ovat usein sellaisia, jotka uhkarohkeasti hakeutuvat kyseisiin tilanteisiin. Tosin yksi hirveä raiskaus muistuu mieleen Kyproksen Ayia Napasta, siellä suomalainen nuori tyttö oli kävelemässä ruotsalaisen poikaystävänsä kanssa ihan päiväaikaan kun miehet kaappasivat hänet pakettiautoon ja vietiin jonnekin ja raiskattiin. Ruotsalainen poikaystävä oli ilmeisesti kävellyt sen verran edellä, ettei huomannut tapausta niin, että olisi voinut auttaa. Lisäksi pari muuta karmivaa tapausta. Norjalainen perhe oli lomalla turkkilaisessa hotellissa, kun heidän huomionsa herpaantui pieneksi hetkeksi. Silloin turkkilainen mies kaappasi perheen 5-vuotiaan tytön keskeltä hotellin vilkasta aulaa ja raiskasi tämän. Mallorcalla taas raiskattiin pieni englantilaistyttö, joka vietiin huoneistosta, jonka toisessa huoneessa vanhemmat nukkuivat, tämäkin tyttö raiskattiin. Lisäksi on näitä kadonneita lapsia, englantilaiset Ben Needham ja Madeleine McCann.
Raiskauksia on aina tapahtunut etelän lomakohteissa, joissa meno on villiä ja vapaata. Nytkin varmaan jotain tyttöä raiskataan parhaillaan tälläkin hetkellä jossain päin Välimeren tai Mustanmeren rantoja. Omalla käytöksellään voisi toki minimoida raiskausriskin.