Näyttelijä Sami Sarjula juontaa Suomen Neito 2007 -finaalin. Maikkarin "Salatuissa elämissä" näyttelevä Sarjula tunnetaan myös Scandinavian Hunks -tanssiryhmästä sekä tämän kevään "Tanssii Tähtien Kanssa" -ohjelmasta.
Suomen Neito 2007 -tittelin voittaja julkistetaan suorassa lähetyksessä Subtv:ssä sunnuntaina 2. syyskuuta klo 19.45.
Ihan kylmiltään Sarjula ei lähde kisoja juontamaan, sillä hänellä on kauneuskilpailuista omakohtaistakin kokemusta.
- Voitin Vuoden mies -tittelin vuonna 2000, ja juonsin seuraavat alkukarsinnat. Olin otettu, että minua pyydettiin juontamaan Suomen Neito -finaali, tämä on taas ihan uudenlainen kokemus, Sarjula sanoo.
- Mieleenpainuvin missi (kautta aikojen) on ollut nykyinen kansanedustaja, ex-kulttuuriministeri Tanja Saarela!
50-lukulaisesta maaseuturomantiikasta ja elovenatytöistä ammentavan Suomen Neito -finaalin teema on Sarjulan mieleen.
- Olen itse kotoisin pieneltä kylältä, ja aina kun on mahdollisuus, pakenen maaseudun rauhaan ja lintujen laulun äärelle.
Finaalilähetyksen musiikista vastaa teemaan sopivasti eteläpohjalainen suosikkibändi Lauri Tähkä ja Elonkerjuu.
lime24