Minusta tämä on hiukan hassu puheenaihe, totuus kuitenkin on se että kilpailuja kiertämällä saa tarvittavaa kokemusta jolla menestyy ulkomailla. Susanna Laine on pitkältä aikaväliltä ainoa kansainvälisesti menestynyt missi, jolla ei ollut kilpailutaustaa kotimaassaan. Ja Susanna ei kilpailemattomuudellaan käy kellekään esimerkiksi: hän on kahdessa eri esiintymiskoulutusta antavassa ammattikorkeakoulussa opiskelijana ja lisäksi juontanut ennen missikisoja televsio-ohjelmaa. Sellaista esiintymiskokemusta on hyvin harvalla.
Kilpailkaa ihmeessä jos huvittaa! Ainoat jotka muistavat useasti kilpailleet ovat toiset kilpailijat ja marginaalivähemmistönä olevat missikisojen aktiiviseuraajat.
Susanna Laine oli muuten 90-luvun lopulla mallitoimisto 4CASTin PR-mallilistalla. Oli ujo pullukka, joten ei päässyt ammattimallien joukkoon ja juhliminenkin maistui tuhan hyvin. Tyttö oli töissä Sedun baarissa ja vastusti kauneuskilpailuja, koska sisko oli ollut niin menestynyt aikanaan. Ja kuinkas siten kävikään... :-D Symppis Susannalle kaikki pisteet!

Ja alkuotsikkoon liittyen: Suosikkini tähän listaan on Anna Pohtimo.
