12-vuotias lapsinäyttelijä, Dakota Fanning, on tahtomattaan joutunut melkoisen myllerryksen kohteeksi Yhdysvalloissa. Sundancen filmifestivaaleilla ensiesityksensä maanantaina saanut "Hounddog" on nostattanut vastalauseiden myrskyn uskonnollisissa piireissä.
Fanning näyttelee juopon isän ja iso-äidin hoivissa kasvavaa tyttöä jota isä käyttää hyväkseen. Elokuvassa on eniten kuohuttanut kohtaus jossa isä raiskaa nuoren tyttärensä.
- Tämä asia on vaiettu yhteiskunnassamme ja monet naiset kärsivät, elokuvan ohjaaja Deborah Kampmeier puolustautuu. Myös itse päätähti pitää kohua turhana.
- Ei se oikeasti tapahdu. Sitä kutsutaan näyttelemiseksi enkä enää edes ajattele kohtausta, Fanning kertoo.