Keskityn muutosehdotuksissani itse tv-lähetykseen. Kiertueesta sanon sen verran, että kunnon mainokset lehtiin ja kiertue isoihin kaupunkeihin. Eiköhän ala jo enemmän väkeä tulemaan. Olisin itsekin halunnut nähdä tämän vuotiset missit livenä, mutta eivät tainneet olla ollenkaan Helsingissä tai sitten sitä ei vaan mainostettu. Mitä järkeä on pitää näytöksiä joissain pikkukylissä ja jättää Suomen suurin kaupunki kokonaan väliin (ja monet muut isot suomalaiskaupungit)?
Ikärajaa pitää ehdottomasti nostaa, näin saadaan aikuisempia ja kokeneempia missejä mukaan, kuten suurissa kansainvälisissä kisoissakin on. Ehdotan ikärajaksi 18-27 vuotta.
Mutta sitten siihen tv-lähetykseen. Jo monta vuotta ne ovat olleet aivan surkeita ja kun olen verrannut niitä 70-80 luvun kisoihin, niin tasoero on valtava.Ohjelma on mennyt kehityksessä taaksepäin ja roimasti! Tässä tärkeimpiä juttuja tv-lähetyksen suhteen:
1. LÄHIKUVIA KUNNOLLA EHDOKKAISTA ja joka kierroksella! Viime vuosina on täytynyt oikein pinnistellä, että näkisi tytöt kunnolla. Lähikuvilla tarkoitan kunnon kasvokuvia, sellaisia, että kasvot ja hiukset peittävät koko ruudun. Näin tytöistä saa paremmin selvää ja kisa muuttuu heti nautittavammaksi.
2. KAMPAAJAT VAIHTOON, sillä niin järkyttäviä kampauksia on nähty jo monena vuonna peräkkäin. Elsa Arennon vuosina kampaukset olivat upeita, mutta nykyään näyttää, kuin tytöistä yritettäisiin tehdä mahdollisimman epäviehättäviä. Parhaita olisivat isot ja poyhkeät kampaukset, kunnon otsakohotukset, upeat isot kiharat, eikä nutturoita! Venezuela-tyyliä!
3. MEIKKAAJAT VAIHTOON, nyt kaikilla on sama meikki, jos sitä edes voi meikiksi kutsua. Tytöt näyttävät naapurintytöiltä, jotka ovat kouluun lähdössä. Erivärisiä ja sävyisiä meikkejä tytöille, ja paljon värikkäitä värejä ja raskaita glamour meikkauksia. Venezuela tyyliin! Haluamme näyttäviä kaunottaria!
4. YKSILÖLLISET ILTAPUVUT. Suomessa aina kaikille laitetaan suurinpiirtein samanlainen asu, jotka vielä yleensä ovat kamalia rättejä! Ulkomailla kaikilla on omat hienot puvut, esim. USA:ssa jo osavaltioiden pikkukisoissakin. Ja jollei Suomeen tule omia, niin voivat ne ainakin olla selvästi eri mallisia ja värisiä.
Tässä oli 4 tärkeintä. Ohjelman tulisi keskittyä tyttöihin (lähetysaika on muutenkin niin vähäinen, kun mainokset haukkaavat siitä melkein puolet) ja kaikki muu turha pois.