Miss USA Tara Conner sanoo muuttuneensa aivan "toiseksi persoonaksi" käytyään alkoholivieroitushoidot.
- Elämäni on täysin muuutunut. Olen aivan eri henkilö nyt hoidon jälkeen. Ennenkuin menin hoitoon niin tuskin edes tiesin kuka olin. Tunsin vain leijuvani ja tarvitsin jonkun vetämään minut takaisin$ maahan.
21-vuotis Miss Amerikka kirjautaui katkaisuhoitoon joulunalla vietettyään sitä ennen varsin rankkaan yöelämää.
Conner sanoo, että hän vietti katkaisuhoidossa yhteensä 31 päivää - mm koko joulun ja uudenvuoden.
- En uskonut mennessäni saavaani juuri

, muuta siellä minulle selvisi, että kärsin alkoholista ja muista riippuvuuksista.
Conner oli jo menettää Miss America -kruununsa villin käytöksensä vuoksi. Pelastajaksi tuli Miss Universe -organissaation osaomistaja miljönääri Donald Trump, joka antoi Connerille vielä toisen mahdollisuuden.
People-lehden haastattelussa Conner myös myöntää huumekokeilunsa. Hän kertoo aloittaneensa ryyppäämisen ollessaan vasta 14-vuotias.