Ei ole joka kerta, kun tässä kisassa kaunein voittaa. Kiitos asiantuntevan tuomariston, niin kävi tällä kertaa. Hanne Hynynen on upea Suomen Neito! Mukana oli tosin 2 muutakin Miss Maailma -kelpoista missiä, kumpa heistä joku olisikin ollut mukana viime vuoden heikohkossa katraassa. Tiia Kokko sijoittui sitten toiseksi ja voi nyt keskittyä Miss Suomi 2003 -kisaan ja on nyt jo vahva voittajasuosikki. Maria Lund oli kai sitten tuomareille liian uhkea ja ei päässyt lainkaan palkinnoille. Kolmannen sijan otti Kiira Hirvonen ja Tiia vei lehdistönkin suosikin tittelin Marian nenän edestä. Mutta Maria oli upea ja
toivotaan, että hän ottaisi osaa tulevaisuudessa vielä Miss Suomi -kisoihin.
Jotenkin tuntui, kuin kisan järjestäjät olisivat lukeneet kirjoituksiani, niin paljon parannuksia oli tullut sitten talven Miss Suomi -kisojen. Tytöt saivat jopa pitää hiuksensa auki suurimman osan kisaa, monien hiusten ollen vielä latvoista kiharrettu. Iltapuvut olivat upeita, joskin taas samanlaisia, värejä lukuunottamatta. Meikit olivat onnistuneita (erityisesti Maritzan!) ja jopa musiikkinumero oli tasokas kun Johanna Iivanainen tulkitsi upeasti vanhan Time after time -klassikon Lenni-Kallen säestämänä. Yksi kaikkien aikojen kauneimpia Suomen neitojamme, Minna Lehtinen, juonsi ammattitaitoisesti joskin hieman teennäisesti. Myöskin kuvaus oli varsin onnistunut, vaikka uimapukukierros meni kyllä osittain pilall,e koska oli kuvattu auringonlaskun valossa ja oli näin liian hämärä.
Paljon parannuksia toki vielä tarvitaan. Mainittakoon taas ne bikinit tyttöjen päälle. Turha vaatimattomuus ja latteus pitäisi myös saada pois ohjelmasta. Ja koskee varsinkin tytöille esitettyjä kysymyksiä jotka toistivat vanhaa, tylsää kaavaa. Miten olisi, jos vaikka nyt olisi kysytty mielipidettä Nigerian tilanteesta, no ei kai sellaista voi (hohhoijaa) missiltä kysyä. Tai jos vain iloisissa aiheissa halutaan pysyä, niin repäisyt olisivat tervetulleita niihinkin.
Uutuutena kisassa oli "seksikkyyskierros" joka oli häveliäämmin saanut nimekseen arkiasukierros (vaikka jokaisella tytöllä oli koko ajan päällä samanlainen arkiasu). Kierroksen voitti kyllä Maria , jonka ylöspäinkurkotukset kaiteita pitkin olivat seksikkyyden huipulta. Hyvin onnistui myös Mariza ja hänen perässään Kiira ja yllättäen Jenni. Paljon ajatuksia herätti tämä kierros, mutta sensuurin takia täytyy valitettavasti jättää kommentoimatta. Vaan miltä kierros olisikaan näyttänyt jos tytöt olisivat olleet alasti, huh! Ai niin, eihän Suomen Neito saa olla alaston, vaan hänen pitää kai olla syntynytkin vaatteet päällä...
Tässä lyhyet arviot ja pisteet kilpailijoista:
HANNE HYNYNEN 9.97
Hyperkaunis nainen, jolla oli myös kisan paras varatalo. Varsinkin vaaleanpunaisessa iltapuvussa kroppa näytti huikealta. En tiedä lukiko Hanne viestini täällä, mutta piti myös upean vaalean tukkansa hienosti auki ja huipensi näin kauneutensa. Aikuinen nainen, joka jälleen kerran sai monet miehet sekaisin viimeistään haastattelukierroksella kun pääsi puhumaan seksikkäällä tyylillään. Hannen esiintymiseltä odotin muuten ehkä vielä enemmän, oikein showta. Vaan hyvä näinkin!
TIIA KOKKO 9.94
Häikäisevä kaunotar, joka voitaisiin koska tahansa kruunata Miss Maailmaksi. Erityismaininnan ansaitsevat upea hymy, iho ja tietysti 179 sentin pituus. Esiintyi ekoista suurista kisoistaan huolimatta varmasti ja sädehtivästi.
TANJA RYTKÖNEN 7.08
En yhtään epäile, etteikö tämä "naapurintyttö" olisi solttupoikien unelmatyttö, mutta Miss Maailma -kisoissa ei hänellä olisi tekemistä. Huonoa arpaonnea, kun sai ympärilleen kisan ylivoimaisesti pisimmät neidot, jotka saivat hänet näyttämään kisan lyhyimmältä (mitä ei suinkaan ollut).
SAANA ANTTILA 8.29
Upea pituus ja herttainen tyttö. Mainittakon hyvä kohta esittelystä: poistuu parvisängystään lähinnä syömään (jota ei vartalosta suinkaan huomannut).
JOHANNA PENTTI 8.10
Hieman kolkon näköinen, mutta ihan kaunis tyttö. Ei kuitenkaan erottunut joukosta.
KIIRA HIRVONEN 8.78
Miss Suomi finaalista tuttu seksikäs kaunotar. Upeasti laitettu vaalea tukka ja tehokas hymy.
JENNI SUOMINEN 7.13
Pirteä ja mukavantuntuinen tyttö, jolla myös huumorintajua riitti kun vertasi itseään vaaleanpunaiseen pikkupossuun. Mutta ei tytöllä possun muotoja ollut todellakaan, erittäin hyvä vartalo, jonka ongelmana tosin oli lyhyys. Ohuet huulet ja sekavat hampaat eivät myöskään auttaneet.
MARJAANA WESTERHOLM 8.65
Erittäin nätti tumma tyttö, mutta se jokin puuttui.
MARIA LUND 9.71
Ihana Maria lumosi. Todella upea vartalo, ja erityisesti ne kuuluisat rinnat. Lyhyys se oli, joka oli Marian heikoin kohta. Säteilyä ja kansainvälistä kauneutta. Maria muistutti, paitsi äitiään, myös tosi paljon laulatar Anneli Saria.
MARITZA ENGSTRÖM 8.69
Yllätyin. Maritza oli erittäin kaunis, todella hyvät kasvotja vartalokin hyvä. Maritza on kuitenkin mennyt leikkaamaan itselleen trendipelletukan ja siitä kai johtui, että ainoana kävi tylsästi tukka kiinni läpi koko kisat. Olisi ollut melko karmea näky muuten. Nyt naisellinen ja kaunis.
Kova taisto siis Hannen ja Tiian kesken ainakin meikäläisen tilastoissa. Ja ehkä sama tilanne myös kisan tuomaristolla, mutta tekivät oikean valinnan. Hannelle kysymys oli viimeisestä suuresta kotimaisesta kisasta kun taas Tiiaa voidaan säästää myöhempään. Vai olisiko sen sittenkin pitänyt olla Maria? niinpä niin, kun on kolme tuon tason kaunotarta mukana kotimaisessa kisassa, niin vähemmästäkin menee sekaisin. Saamme olla iloisia, että meillä on pitkästä aikaa tosikaunotar lähdössä maailmakisaan ja varsin ikävää on, jos juuri tällä kerralla kisoja ei tulekaan. Nimittäin jos tuomareilla on vähänkään silmää, on Hanne taistelemassa voitosta!