On vähän vaikea eritellä tätä juttua, vaikka helpompaa se näin on kun jollekin lehden toimittajalle, jota ei oikeasti edes kiinnosta koko juttu.
En ollut valmiiksi suunnitellut mitään "et näin musta tulee julkkis"-juttuja osallistuessani Miss Suomi semeihin. Siellä oli kuitenkin paikan päällä 43 tyttöä. Eihän mulla ollut mitään takeita siitä että olisin kymmenen joukossa. Miten pienestä kaikki loppujen lopuksi oli kiinni, jos olisin tippunut, ei kukaan tietäisi mitään henkilöstä nimeltä Saija Ketola? En ajatellut sellaista vaihtoehtoa että olisin finaalissa.
"Harmi" että haastattelut meni hyvin ja tuomaristo näytti tykkäävän musta. En viitsinyt pilata haastatteluja sanomalla tai esittämällä jotain tyhmää. Haluan onnistua siinä mitä teen. Julkisuus ei ollut mikään harkittu juttu ja vieläkin olen sitä mieltä että mulle on ihan sama olenko julkisuudessa vai en. Mutta nyt kun olen, yritän tietenkin hyötyä siitä.
Finaaliin päästyäni tiesin tietenkin, että totuus musta paljastuisi ennen pitkää... ja kyllä siinä vähän itkettiin kun jouduin kisan jättämään. En niinkään itkenyt sen vuoksi, että jouduin lähtemään. Tunsin itseni petturiksi (ja olinhan sitä myös) ja se mitä tuleman piti pelotti siinä tilanteessa. Kiertue oli melko rankka (mulle vielä ylimääräisestä stressistä johtuen rankempi kuin muille (?) ja en voi sanoin kuvailla miten ihanaa oli nukkua seuraava yö omassa sängyssä. Eli oli myös helpotus jättää kiertue taakseen.
Näin Miian Turussa Giggling Marlinissa pari viikkoa sitten. Juteltiin siinä kaikenlaista, mutta ei Miia sanonut mitään Miss Bikini-kisaan liittyen... paitsi jotain pientä
Tuskinpa se titteli enää mulle kuitenkaan kuuluu.
