Janne Ahonen (syntynyt 11. toukokuuta 1977) on maailman parhaisiin lukeutuva mäkihyppääjä. Hän on lajin kaksinkertainen maailmanmestari (henkilökohtaisessa kilpailussa) (Trondheim 1997 ja Oberstdorf 2005), maailmancupin voittaja (2004) ja kolminkertainen Keski-Euroopan mäkiviikon voittaja (1997—1998, 2002—2003 ja 2004—2005). Joukkuekilpailuissa hän on kolminkertainen maailmanmestari. Ahonen edustaa Lahden Hiihtoseuraa.
Perhe
Janne Ahonen on naimisissa Tiia Ahosen kanssa. Ahosilla on yksi poika, 3 vuotias Mico Petteri Ahonen
Ura
Ennen aikuisten huipulle nousemista Ahonen voitti nuorten MM-kultaa 1993. Samana vuonna hän pääsi vasta 15-vuotiaana myös aikuisten arvokisoihin Falunissa, jossa hän kilpaili suurmäessä. Seuraavalla kaudella Ahonen voitti nuorten MM-kullan lisäksi ensimmäisen MC-osakilpailunsa Engelbergissä.
Kaudella 1994-95 Ahonen voitti arvostetun Garmisch-Partenkirchenin uudenvuodenkilpailun. Thunder Bayn MM-kilpailut tuottivat joukkuemaailmanmestaruuden sekä kaksi henkilökohtaista 9. sijaa. Maailmancupin yhteispisteissä sijoitus oli kolmas, kuten seuraavalla kaudella 1995-96. Tuolloin hän voitti lentomäen MM-hopeaa.
Trondheimin MM-kisojen 1997 normaalimäen kultamitalin lisäksi Ahonen voitti maailmanmestaruuden myös joukkuemäessä. Naganon olympialaiset 1998 toivat myöhemminkin turhankin tutuksi käyneen 4. sijan normaalimäessä. Seuraavalla kaudella 1998-99 Ahonen voitti ensimmäistä kertaa Keski-Euroopan mäkiviikon, mutta kausi tuotti myös pettymyksiä. Ramsaun MM-kisoissa 1999 Ahonen oli kaikissa - niin normaali-, suur- kuin joukkuemäen kilpailussakin - neljäs. Hän myös johti pitkään maailmancupia, mutta joutui loppukaudesta taipumaan Saksan Martin Schmittille ja jäi toiseksi.
Vuonna 2000 Ahonen voitti pronssia lentomäen MM-kilpailuissa ja oli kolmas maailmancupissa. Vuoden 2001 MM-kotikisoissa, kotimäissään Lahdessa hän otti henkilökohtaisen pronssimitalin suurmäessä ja kaksi joukkuehopeaa. Maailmancupkausi 2001-02 alkoi karsiutumisella toiselta kierrokselta, mutta lopulta Ahonen nousi takaisin kärkikaartiin. Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002 tuloksena oli tutuksi tullut neljäs sija normaalimäessä ja joukkuemäen hopea. Kyseinen hopeamitali tuli mitä katkerimmin, sillä Suomi hävisi kilpailun voittaneelle Saksalle minimaalisimmalla mahdollisella erolla - 0,1 pisteellä.
Toistaiseksi viimeisimmän joukkuemäen MM-kullan Ahonen voitti Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2003. Samalla kaudella hän voitti toisen kerran Keski-Euroopan mäkiviikon, jonka aikana hän myös voitti Innsbruckin osakilpailun. Seuraavana vuonna Ahonen voitti ensimmäistä kertaa maailmancupin ja hopeaa lentomäen MM-kilpailuissa, sekä henkilökohtaisessa että joukkuekilpailussa. Maailmancupkamppailu oli tiukkaa Ahosen ja Norjan Roar Ljölkelsöyn välillä, mutta eroa Ahosen hyväksi jäi lopulta 10 pistettä.
Kuluva kausi 2004-05 on ollut Ahosen dominoima. Hän on voittanut kauden 14:sta osakilpailusta 12 ja ollut kaksi kertaa toinen. Ahosen kuuden osakilpailun voittoputki on kaikkien aikojen pisin maailmancupissa. Hän voitti Keski-Euroopan mäkiviikon jo kolmatta kertaa. Oberstdorfin MM-kisoissa hän otti pienestä mäestä pronssia ja suurmäestä kultaa.
Saavutukset mäkihypyssä
Maailmanmestari (1997 ja 2005)
Joukkuemaailmanmestari (1995, 1997 ja 2003)
Olympialaisten joukkuehopeamitalisti (2002)
Maailmancupin voittaja (2004)
Keski-Euroopan mäkiviikon voittaja (1999, 2003 ja 2005)
28 voittoa maailmancupissa
Harrastuksia
Janne Ahonen harrastaa moottoripyöriä ja kiihdytysajoa.
Saavutukset Drag Racingissa:
2003 Competition (Comp) SM pronssi
2004 Competition (Comp) Suomen Mestari
2004 Competition (Comp) Pohjoismaiden Mestari