Olin noin 13-14 vuotias kun aloitin,tai siis kokeilin huumeita ja silloin en oikeasti tiennyt huumeiden vaaroista,johtuen iästäni ja koulussa ei asiasta puhuttu ainakaan muistaakseni mitään,onneksi tänäpäivänä asia on ainakin vähän mennyt parempaan suuntaan.kysyit mikä ajoi kokeilemaan,olen miettinyt asiaa paljon,niin yksikseni kuin esim. a-klinikan ihmisten kanssa ja olen tullut siihen tulokseen,että olin teini-iässä aika yksinäinen ja ne muutama kaveri mitä minulla oli,he kokeilivat ja minun oli"pakko" tehdä samoin,kuullostaa erittäin tyhmältä,mutta muistan että halusin pitää nuo "kaverit" kavereinani,niin minun piti yrittää olla kova tyttö ja tehdä samoin,muutoin olisin ollut nössö ja jäänyt ilman ystäviä...nyt kun luen tätä omaa kirjoitusta,niin mietin miten olen voinut ajatella noin!!!en puollustaudu mitenkään,mutta kun on tuon ikäinen kuin minä olin silloin,niin ei sitä järkeä nyt niin hirveästi vielä ole päässä...nyt tästä joku saa kuvan,että syytän niitä ystäväviäni,ei asia ei todellakaan ole niin!!itse päätin kokeilla.olen niin monta kertaa toivonut,että saisin elää nuo ajat uudelleen,jos se olisi mahdollista tuskin menisin ikinä kokeilemaan nyt kun tiedän mitä helvettiä on olla naarkomaani!!!!sitä "elämää" en halua kenellekään!
kysyit voiko entinen narkomaani lipsahtaa takaisin käyttäjäksi,ikävä kyllä voi,vaikka olisi ollut kymmenenkin vuotta kuivilla,narkomaniahan on elinikäinen sairaus-valitettavasti.ja tuohon mikä on paras keino päästä irti,niin siihen en osaa sanoa kuin oman kokemukseni,mikä oli MINULLE paras,eli suljettu osasto aluksi ja sitten siirto avopuolelle,jonka jälkeen taistelu ainetta/himoa vastaan jatkui siviilissä ja jatkuu vielä tänäpäivänäkin,mutta periksi en anna,en varmasti!!!tähän taisteluun pyydän
ylemmältä taholta.
