Missikeisari Eino Makuselle puuhataan missineuvoksen arvonimeä. Kyläkauppias Vesa Keskinen toimii arvonimen puuhamiehenä.
Missikeisari Eino Makunen saattaa tulevaisuudessa saada virallisen missineuvos-arvonimen, mikäli kyläkauppias Vesa Keskisen alullepanema idea toteutuu.
– Makunen on tehnyt 40 vuotta erittäin arvostettua työtä missibisneksen eteen, joten hänelle kuuluu senmukainen arvokas tittelikin, Keskinen kertoo Iltalehdelle.
Valtioneuvoston kanslian arvonimien veroluettelossa ei missineuvos-arvonimeä tunneta, joten sitä joudutaan hakemaan arvonimilautakunnalta. Sen vuoksi Keskinen ryhtyikin eilen tuumasta toimeen ja otti yhteyttä valtioneuvoston kansiaan.
– Laitamme asian pikaisesti eteenpäin. Neuvosarvonimien hinta alkaa 6 200 eurosta ylöspäin. Luonnollisesti tulen haastamaan mukaan niitä tahoja, jotka ovat toimineet yhteistyössä Miss Suomi -organiaation kanssa ja arvostavat Makusen tekemää työtä.
Arvostettua työtä missien parissa
Arvonimiesityksen aloitteentekijöinä voivat olla yksityiset henkilöt, yhteisöt tai molemmat yhdessä. Lain mukaan tasavallan presidentti päättää yksittäisistä arvonimistä, jollei päätöksen tekoa ole säädetty muun viranomaisen tehtäväksi. Valtioneuvoston kanslia lähettää asian lausunnolle lääninhallitukselle, joka hankkii myös paikallisen poliisiviranomaisen lausunnon. Vuonna 2001 lautakunta hyväksyi uusiksi arvonimiksi muun muassa balettineuvos- sekä ammattikasvatusneuvos -arvonimet.
Eino Makunen itse suhtautuu mielenkiinnolla hänelle haettavaan missineuvoksen arvonimeen.
– Lehdistö on antanut minulle jo niin monta arvonimeä, että tuskin tämäkään kovasti tulee vaikuttamaan tekemisiini. Kyllähän kaikkeen tällaiseen suhtaudun myönteisesti, Makunen kertoo.
Vesa Keskinen ei aio toistaiseksi jatkaa lanseeraamaansa Miss Miljoonan valitsemista, vaikka vuosi Miss Miljoona Marianne Harjulan kanssa sujuikin hyvin.
– Minulla ei ole enää mielenkiintoa lähteä missibisnekseen. Toisin kuten luullaan myös Eino Makusen kanssa välini ovat erittäin hyvät. Juttelimme Makusen kanssa viime viikolla ja kerroin, että hänelle kuuluisi virallinen missineuvoksen arvonimi, koska hän on tehnyt kunnioitettavaa ja arvostettua työtä missien parissa jo 40 vuotta, Vesa Keskinen sanoo.
JARI KUPIAINEN
jari.kupiainen@iltalehti.fihttp://www.iltalehti.fi/2003/01/24/437199_ih.shtml-------------------------
Jossei tuolla elämäntyöllä Missineuvoksen arvonimeä irtoa, niin sitä ei pidä koskaan sitten kellekään myöntääkään! Ansaitsee ehdottomasti arvonimen.