Sain tämän tiedotteen aivan minuutti sitten.
Tikkurilan Auto-Aritan toimitusjohtaja Tomi Orava myöntyi eilen Miss Miljoona Marianne Harjulan pyyntöön jatkaa tarjoustansa Miss Suomen autosta. Janette Broman autonsaanti on ollut kiinni Finnartistien vaatimasta 1200 eurosta, jota Orava ei hyväksynyt. Hän pitää edelleen "kynnysrahaa" kohtuuttomana ja periaatteidensa vastaisena. Että saa antaa uuden auton käyttöön, pitää vielä maksaa. Orava jatkoi autotarjoustansa, mutta pysyi kuitenkin edelleen tiukasti linjauksessaan olla maksamatta mitään Finnartisteille yrityksensä pussista.
Miss Suomi saa vihdoinkin autonsa, sillä Marianne Harjula sai tänään kyläkauppias Vesa Keskisen lupautumaan Finnartistin pyytämän summan sponsorointiin.
-Koko tapahtumasarja alkoi, kun menin kysymään Tikkurilan Auto-Aritan toimitusjohtaja Tomi Oravalta sponsoriautosta Miss Suomen käyttöön. Autosta minulla oli ollut aiemmin puhetta Janette Bromanin kanssa työkeikalla. Autoasiasta paisui odottamaton soppa, mutta kun tämä minusta lähti, halusin myös hoitaa sen loppuun. Kysyin Vesa Keskiseltä, josko Kyläkauppa voisi tämän summan maksaa tai hoitaa siihen jonkun muun sponsorin, kun asia tuntui jäävän muuten roikkumaan, kertoo Marianne Harjula. -Hetken hiljaisuuden jälkeen Keskinen tuumasi, että eiköhän laiteta asialle kerta heitolla piste ja otti puhelun Tomi Oravalle, muistelee Marianne aamuista neuvottelua työantajansa kanssa. Miss Suomi Janette Broman oli aidosti onnellinen kuullessaan tästä yllättävästä käänteestä.
Veljekset Keskinen Oy:n tarroja ei Miss Suomen autossa nähdä. Kyläkauppias Vesa Keskinen laitattaa siihen koko 500 asukkaan pikkukylää hyödyntävän tekstin: "Tuuri tunnetuksi!"
Tikkurilan Auto-Aritan toimitusjohtaja on iloinen koettelemuksen onnellisesta lopusta, mutta toteaa helpottuneella, mutta hieman hämmästyneelläkin äänensävyllä: "Hyväntahtoista miestä vietiin vesikelkalla oma aikansa, mutta oppia ikä kaikki. 1200 euroa tuli tänään Kyläkaupalta, joten kaikki päättyi kuitenkin onnellisesti." Tomi Oravan mielessä ovat nyt tärkeämmät asiat eli hääkiireet, sillä hänet vihitään tulevana lauantaina. Viikonpituisen häämatkan jälkeen hän tekee viralliset sopimukset kirjallisena Finnartistien toimitusjohtaja Pertti Himbergin kanssa asiasta. Miss Suomella on uusi Toyota allaan heinäkuun puoleen väliin mennessä.
Vesa Keskinen kommentoi tapausta hieman vaitonaisesti, mutta myönteisin mielin maksumiehen roolistaan huolimatta. -Marianne on hoitanut työnsä Miss Miljoonana enemmän kuin kiitettävästi ja siitä

kuuluu isolta osalta kyseisen autoliikkeen myönteiselle suhtautumiselle autosponsorointiin. Ilman autoa ei hän olisi hommiaan näin hyvin pystynyt organisoimaan, kertoo Keskinen. -Täytyy avoimesti myöntää, että en erikoisemmin innostunut Mariannen pyynnöstä järjestää Finnartisteille 1200 euroa Miss Suomen autosta, koska koko asia ei mielestäni millään tavoin kuulunut Kyläkaupalle. Ehkä kuitenkin parempi näin kuin että määrätietoinen nainen olisi pian itse hoitanut sen maksun. Sehän olisi tehnyt tästä koko sopasta farssien farssin: Miss Miljoona maksoi Miss Suomen automaksun ja auton kyljissä lukee: "Sponsored by Miss Miljoona", veistelee Vesa Keskinen jatkaen: "Nyt kaikki ovat tyytyväisiä: Marianne on lunastanut lupauksensa, kuten myös Tikkurilan Auto-Arita, Miss Suomi huristelee tulevaisuudessa uudella Toyotalla keikalta keikalle ja tienaa edustamalleen yritykselle lisää rahaa, Finnartistilla on tilillään 1200 euroa ja Tuuri tulee taas pikkuisen tunnetummaksi."
Tälle tarinalle tuli lopultakin onnellinen päätös: Miss Suomi saa vihdoinkin auton!
Lisätietoja:
Tikkurilan Auto-Arita
Toimitusjohtaja
Tomi Orava