Jos lasten missikisatoiminta olisi leikkiä, niin se olisi hauskaa, saisivathan tenavat esittää prinsessaa (ja prinssiä) joinain päivinä elämässään. Esiintymisvietein siunatut muksut saisivat toteuttaa tätä taipumustaan.
Mutta totinen ja verinen kilpailu, jossa lisäksi raha ratkaisee, osoittaa touhun olevan kaikkea paitsi leikkiä. Parilta TV-kanavalta on lähiaikoina tullut lasten kauneuskilpailuihin keskittyneitä ohjelmia - niin Yhdysvalloista kuin Iso-Britanniastakin. Lapsia valmentamaan on koottu työryhmä, joka hakee vertaistaan muotilajeja harrastavien lupaavien urheilijoitten etsiskelystä ja kokonaisvaltaisesta valmentamisesta. Mukana on lapsen perheen lisäksi eri alojen ammattilaisia, joita ns. viaton odottaa näkevänsä vähintään lähes täysi-ikäisiä kilpailijoita koulimassa - ei sparraamassa leikki- tai ala-asteikäisiä tenavia. Tuonikäisille kilpailemisenkin pitäisi olla vähintään puoliksi leikkiä - on sitten kyseessä urheilu, kauneus tai taiteelliset kyvyt. Kun näitä kilpailuihin valmistautuvia lapsia haastatellaan, niin usein tuntuu siltä, että he toistavat vanhempiensa mielipiteitä. (Saamaani vaikutelmaan voi toki vaikuttaa oma vajavainen kielitaitoni...)
Mutta miltä mahtaa tuntua lapsista, jotka eivät edes pääse osallistumaan, koska vanhempien rahat eivät riitä?
