Minua surettaa eniten lapsiuhrien suuri maara. Toisaalta lapset, jotka jaivat orvoiksi ja toisaalta lapset, jotka menettivat katastrofissa henkensa. Uutisia en pystynyt eilen itkematta katsomaan.
Milta tuntuu lapsesta, joka jaa vieraaseen paikkaan yksin, ja aitia ja/tai isaa, ei olekaan enaa missaan? Yhta sydanta raastavaa on ajatella niiden vanhempien surua, jotka ovat menettaneet lapsensa. Kaikki uhrithan ovat kamalia, mutta kun kyseessa on lapsi, sita ajattelee, etta aikuisten tehtava on huolehtia lasten turvallisuudesta.
Tallaisia surullisia mietteita.