Kuulin juuri järkkytarinan ihosyovästä ja ajattelin tähän otsikon alle kirjoittaa niille tiedoksi jotka eivät vaaraa tiedosta tai eivät siitä välitä.
Tämä tuttu on punatukkainen ja hyvin vaaleaihoinen, eli kuuluu siihen suurimpaan riskiryhmään, mutta tämä teksti voisi toimia varoituksen sanana muillekin.
Hän oli palanut useita kertoja elämänsä aikana ja ei juuri koskaan kayttänyt korkeita suojakertoimia koska tahtoi ruskettua yhtä hyvin kuin ystävänsäkin.
Sitten kerran rutiini lääkärintarkastuksessa loytyi epäilyttävän näkoinen luomi, joka sitten poistettiin paikallispuudutuksessa. Kävi ilmi, että siinä oli ihosyopä. Neiti ei itse vieläkään ymmärtänyt tilanteen vakavuutta.
Siis kunnes hänelle selitettiin perusfaktoja ihosyovästä:
1. Vaiheessa syopä on luomenalueella, johon vaaditaan vain luomen poisto.
2. Vaiheessa luomen ympäroivässä ihossa on myoskin syopä ja sitä varten pitää siis poistaa ihoa tarpeen mukaan.
3. Vaiheessa syopä on jo tehnyt etäpesäkkeitä eripuolille vartaloa ja siinä vaiheessa tulee peliin kaikki kammottavat syopähoidot ja ellei jopa kivulias kuolema.
Tämä tytto selvisi vähällä. Luomen poiston lisäksi jouduttiin kahdella eri leikkauksella poistamaan n. 15 nelio cm kokoinen alue ihoa hänen reidestään jossa luomi oli ollut. Nyt on edessä edelleen tarkastus vuosittain ja ehdoton kielto auringonotolle loppuiäksi. Sekä tietysti se
erittäin ruma alue reidessä ihonpoiston jälkeen.
Siinä olisi voinut käydä pahemminkin.
Eli Darkkiksen neuvo kaikille teille auringon palvojille (minä mukaan lukien) että muistakaa ne suojakertoimet, älkää käyttäko solariumia liiaksi (jos palatte helpolla niin en suosittele lainkaan)
Ja tarkistakaa niitä luomia ihollanne jos niissä tapahtuu jotain muutoksia niin heti vain lääkärille poistamaan. Missään nimessä älkää päästäko itseänne palamaan vaan hankitte sen rusketuksen ajan kanssa ja kunnon suojakertoimilla.
Huom, Ihon pienikin punoitus auringonoton jälkeen tarkoittaa aina ihovaurion syntymistä, jonka iho kerää muistiin ja kun näin käy tarpeeksi montaa kertaa niin se voikin sitten olla jo liian myohäistä...
Sivuilla:
www.sateilyturvakeskus.fi loytyy lisää tietoa aiheesta.
Ajattelin että tämä sivusto ois hyvä varoitus paikka tälle aiheelle, kun uskon että useimmat meistä kuitenkin tahtoo rusketuksen.
Turvallista rusketusta kaikille toivottaen!
Terveisin:Ilkeä ystävänne Darkkis joka tahtoo leikkiä Ihotautilääkäriä ja syopäspecialistia